Lieneekö kysymys väsymyksestä, mustasukkaisuudesta vai mistä, mutta nyt kiukuttaa aivan luvattoman paljon.

Viime yönä ei tosiaan oikein uni taas tahtonut tulla tänne päin. Yritin kyllä käydä nukkumaan montakin kertaa, mutta turhautti vaan pyöriä sängyssä saamatta unta. Menikin sitten valvomiseksi ja lopulta matka Höyhensaarille alkoi vasta vaille kuusi aamulla. Kymmenen aikaan heräsin, ehkä siis hieman väsyttää nyt.

Kovin olisi ikäväkin. Ei niinkään ihmistä itseään vaan lähinnä lisä läheisyyttä, mitä tiedän hänen osaavan antaa. Ei kenenkään vieressä vaan voi olla niin hyvä nukkua. Se paikka on kuin suunniteltu tälle neidille! Mutta ei. Taas saan kaivautua peiton alle vain kaksi pientä kehrääjää vieressäni. Onhan noista kissoista sentään sen verran iloa, ettei ihan yksinään tarvitse nukkua, mutta ei se silti ole sama asia. Ei ne pidä tiukasti kiinni ja halaa. Ei ne vedä lähelleen tai kuiski helliä sanoja. Ne eivät siis ole lähellekään tarpeeksi.

Ei varatuista miehistä saisi haaveilla tällä tavalla. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että olen ihan moraaliton paska, joten minulla on oma lupa tehdä näin. Hah! Enkä tosiaan tunne hänen tyttöystäväänsä, joten sillä ei ole minulle merkitystä. Sitä paitsi meillä on pieni historia ja olemme tunteneet toisemme tarpeeksi pitkään. En siis aio potea huonoa omatuntoa tästä.

Kehno fiilis on kuitenkin. Tiedän, ettei tämä tule jatkumaan. Ei hän välttämättä tule viereeni enää ollenkaan. Toivon silti ja tiedän satuttavani itseäni. En kuitenkaan taida olla ainoa, joka ei koskaan opi virheistään. Join the club! Tehdään aina samat mokat uudestaan! Eikö olekin kivaa? Yeah, I know the feeling.

"Mun täytyy uudestaan se sama kai taas huomata.
Mä myönnyn kaikkeen enkä sano edes sanaakaan,
vaikka mua kaivertaa."

Hän ymmärsi olla pahoillaan siitä, että on onnistunut sotkemaan ajatukseni näin. Hän oli myös pahoillaan siitä, etten ole pariin yöhön saanut nukuttua tämän takia. Voiko ihmiseen, seuraan, tottua yhdessä yössä? Ilmeisesti. Olen liian herkkä tällaiselle. Vihaan sitä, kun en pysty vaikuttamaan tunteisiini ja ajatuksiini. Olen aina stressannut kaikesta liikaa. Nyt stressiä on jo muutenkin tarpeeksi, en olisi todellakaan tarvinnut tällaista tähän päälle. Vaikka eihän tämä täysin hänen vikansa ole. Itsehän hänet tänne tavallaan pyysin. Sitä paitsi virhe on jo tapahtunut. Minkäs tälle enää mahtaa.

Ja nyt hän on juhlimassa. Have fun. En voi olla toivomatta ja odottamatta hänen puheluaan. Ei sitä tule, mutta odotan silti. Nukkumaan voin siis mennä vasta kahden jälkeen, ihanaa. Tahtoisin jo päästä pois tästä kaupungista. Vaihtaa maisemaa ja unohtaa kaikki vanhat sotkut. Tosin toisessa kaupungissa odottaa vanhat muistot myös. Lisää sotkua. Täytyisi ilmeisesti vaihtaa maata jos oikeasti tahtoisi eroon tästä kaikesta. Ehkä nyt kuitenkin pysyn Suomen rajojen sisäpuolella. For now.

Mutta kuten blogini nimikin kuuluu, "Live before you die". Ja elämisestähän näitä pieniä sekasortoja syntyy. Olen siis tainnut tehdä jotain oikein. Ehkä jollain kieroutuneella tavalla ajateltuna.

"Mikään ei tuu ilmaiseksi sanotaan
Tääkin hetki maksaa varmaankin liikaa
Omistajan elkein tuut taas minun luo
ja sanoillasi saat tahtoosi uskomaan

Kiinni toisaalla oot, kerro, miksi piittaa en
Leikin, että tän hetken oot vain mun
Tahtois kaivata en mitä omaksi en saa
Milloin aamullakin vielä oot mun?

Mä luulen että, väärin teen
mutten oppinut oo koskaan luopumaan
Se on liian vaikeaa
Ymmärrän jo niitä, jotka tästä on itsensä löytäneet
Mitä säännöilleni teen?

Kiinni toisaalla oot, kerro, miksi piittaa en
Leikin, että tän hetken oot vain mun
Tahtois kaivata en mitä omaksi en saa
Milloin aamullakin vielä oot mun?

Tahtois kaivata en mitä omaksi en saa
Milloin aamullakin vielä oot mun?

Vaikka toisaalla kiinni, oot auta silti mua
Leiki, että tän hetken oot vain mun
Ilman sua kaadun, kaikki tää valheeks paljastuu
Milloin aamullakin vielä oot mun?"
Irina - Onni

 

Tule lähelleni, anna minun painautua käsivarsiasi vasten. Pidä tiukasti kiinni ja silitä päätäni, kun itken sydäntäni puhtaaksi.