"Hän osas sisään tulla, minä päästin
Olen syyllinen saman verran, kuin on hänkin
Sellainen olen ollut, ovi kuitenkin raollaan
Eikä kaikki oo hyvin koskaan ihan täysin"

It happened again. Enää tosin ei tunnu ihan niin moraalittomalta kuin viimeksi. Hieman silti kirpaisee edelleen olla se "toinen". Toisaalta, enempää en tahdokaan. En kaipaa seurustelua ja sen tuomia kahleita. Mutta silti tahtoisin vielä hieman enemmän. Miksi mikään ei riitä?

"Missä kohtaa muutuin hyvästä niin huonoksi
Kenen mukaan jäikään minun ota tahtoni?"

"Jää tänne."
"En, kun mä meen kotiin. Täytyy ruokkia kissat. Tuu sä meille."
"En, kun haluun nukkua kämpillä. Jää nyt tänne."
"Enkä jää."
"Jäätpäs. Tule nyt tänne sieltä."
"Enpäs. Hyvää yötä."

Ja parkkipaikalle päästyäni soitin hänelle silti. "Tuletko vai etkö? No höh. Hmmph. No tuu avaamaan mulle ovi." Ja niin taas mentiin. Ja nyt on pää taas hieman räjähtämispisteessä, aivan liikaa on asioita, joita ei vaan osaa käsitellä. Ei näitä pitäisi edes ajatella, mutta tälle ei vaan voi mitään. En vaan osaa lopettaa turhaa stressaamista.

Ja se, joka väittää, että seksi on yliarvostettua, ei vaan ole löytänyt kunnon leikkikaveria. HAH! Tämä taitaa käydä korkkaamassa illan ensimmäisen oluen. Kohotan maljan moraalittomuudelleni. Ei tästä mitään hyvää seuraa, mutta eipä kai tähän kuolekaan. Että illanjatkoja sinne.